Esitimme Kivitasku-metsäkonsertin Porvoon kirjastossa 6.6.2024. Tälle vuodelle ei muita konsertteja ole tiedossa, mutta voit tunnelmoida metsäkonserttivideon parissa. Kuvaukset tehtiin Siikanevalla Ruovedellä vuonna 2021, ja videon kokonaisuuden loihti Emil Bobyrev.
Kuva: Marko Ojala
Vuosina 2018-2019 metsäkonsertin tarinallisen sisällön tarjosi esikoisromaanini Kultarinta. Kesällä 2022 sai ensi-iltansa Kivitasku-romaaniin perustuva metsäkonsertti, jossa myös musiikkikappaleet ovat valtaosin toiset kuin edellisissä konserteissa. Kantaesitys oli Virolahdella Pyterlahden louhoksilla, joilla retkeilin Kivitaskua kirjoittaessani. Kuvassa näkyvät tähteet kalliosta, josta 1830-luvun alussa irrotettiin miljoonakiloinen monoliitti. Järkäle päätyi Aleksanterin pylvääksi Pietarin Palatsiaukiolle.
Kuva: Emil Bobyrev
Metsäkonserttien taustaa
Sananjalka ja tuulen sävel -metsäkonserttisarja on kirjailija Anni Kytömäen ja viulisti Viola Räisäsen yhteinen projekti.
Ajatus yhteistyöstä virisi, kun mietimme, miten metsien merkitystä voitaisiin tuoda esiin taiteen keinoin. Koska musiikki, kirjallisuus ja luonnossa liikkuminen ovat meille molemmille tärkeitä, päätimme toteuttaa tapahtumasarjan, jossa nämä elementit yhdistyvät. Romaanini antavat metsäkonserteille tarinallisen sisällön, musiikki kumpuaa klassisesta perinteestä ja metsät eri puolilla Suomea tarjoavat konkreettisen ympäristön, jossa kulkea.
Ensimmäiset metsäkonsertit järjestettiin elokuussa 2018 Kouvolassa Arboretum Mustilassa, Sastamalassa Otamuksen luontopolulla ja Ylöjärvellä Pikku-Ahveniston luontopolulla. Sarja jatkui elokuussa 2019 niinikään Arboretum Mustilassa sekä Oulun Sanginjoen metsässä.
Sananjalka ja tuulen sävel -konsertit ovat koonneet ilahduttavan runsaslukuiset yleisöt. Olemme saaneet johdattaa yhteensä jo sadat ihmiset metsän siimekseen esityksemme pariin. Yksittäiseen konserttiin voidaan ottaa paikasta riippuen 20-40 ihmistä, sillä kapeimmilla poluilla suuri joukko ei mahdu kulkemaan - ja luonnollisesti maastoa on varjeltava liialliselta tallaamiselta.
Metsäkonsertissa yleisö kiertää oppaan johdolla luontopolun rauhalliseen tahtiin. Matkan varrella kuullaan romaanini pohjalta muovattu itsenäinen sanataideteos sekä tunnelmaan sopivaa klassista viulumusiikkia. Pari kertaa olemme esittäneet konsertin myös "paikallaan pysyvänä", viimeksi Porvoon kirjastossa kesällä 2024.
Konsertteja on esitetty sekä tilauksesta että omin voimin. Itse järjestämiemme Sananjalka ja tuulen sävel -konserttien ohjelmalehtisten myyntituoton lahjoitimme vuosina 2018-2019 Suomen luonnonsuojeluliiton metsätoimintaan ja Luonnonperintösäätiölle. Näin konserttiretkistä ei jäänyt pelkkiä aineettomia muistoja vaan myös pieniä lisämerkintöjä Suomen suojeltujen metsien kartalle. Kiitämme Suomen Luonnonsuojelun Säätiötä ja Ilmari Räsäsen säätiötä metsäkonserttien tukemisesta!
Löydät metsäkonserteista lisätietoja Instagramista (metsakonsertti) ja Facebookista (Metsäkonsertit "Sananjalka ja tuulen sävel"). 13.3.2023 julkaisimme metsäkonserteista myös esittelyvideon: https://www.youtube.com/watch?v=kdOre2QcaJ8
Tunnelmia Otamuksen metsäkonsertista 25.8.2018: https://www.aamulehti.fi/musiikki/art-2000007510209.html (Aamulehti).
Kuva: Emil Bobyrev