Neljäs romaanini Mirabilis ilmestyi 1. syyskuuta 2024. Romaanin juonensäikeet ovat kertyneet neljällä vuosikymmenellä, sillä aloin suunnitella tarinaa 1990-luvun puolivälissä. Vaikka itse kuljeksin lähinnä kotomaan kamaralla ja nykypäivässä, lapsesta asti olen ajatusten tasolla mieluusti seikkaillut maailman ja ajan eri kolkissa. Mirabiliksen kirjoittaminen tarjosi tähän hyvin tilaisuuksia: kirjan henkilöiden ja juonenkäänteiden mukana olen päässyt aavoille merille, oudoille saarille ja Venäjän syrjäisiin kolkkiin - ja menneisyyteen, sillä tarina alkaa vuodesta 1865 ja päätyy 1930-luvulle.

Mirabiliksen päähenkilöt ovat taitovoimistelija Ella Juurela ja tiedemies Leonhard Stejneger. Hän on romaanieni päähenkilöistä ensimmäinen, joka on ollut olemassa myös todellisuudessa.

Mirabilis on latinaa ja tarkoittaa ihmeellistä. Teoksen ytimessä "kamppailevat" kaksi ajatusmallia, jotka voidaan kiteyttää näihin virkkeisiin: 

Vain tähän asti, ja tämä tieto on varma, ulottuu maailma. (Tacitus, teoksesta Germania.)

Maailma ei kaipaa vain selityksiä vaan myös jotain ihmeellistä. (Leonhard-päähenkilön lausahdus Mirabiliksessa.)

Lisää teoksesta Gummeruksen sivuilla.

mirabilis-kansi.jpg