Pään sisältä parrasvaloihin – Kultarinnan taival teatteriin

Tekstin tiivistelmä julkaistiin Kokkolan kaupunginteatterin Kultarinta-näytelmän ohjelmalehtisessä v. 2016. 

Koetan jäljittää hetkeä, jolloin Kultarinta sai alkunsa. Siitä on kauan. Jotkut tarinat syntyvät tuokiossa, toiset vaativat vuosia, jopa vuosikymmeniä.

20-vuotiaana tutustuin mieheen, jota en ollut koskaan tavannut enkä koskaan tapaisi. Hän oli syntynyt eteläsuomalaisen kartanon perilliseksi 1800-luvun lopussa. En pitänyt hänestä. Hän oli epävarma, pyrki liikaa miellyttämään muita ja petti sen, mitä rakasti eniten. En lopulta kirjoittanut hänestä muutamaa sivua enempää. En edes muista, mitä tarkoitusta varten hänet loin – millainen hänen tarinastaan piti tulla.

Kului muutama vuosi. Ideoin monenlaisia kertomuksia, mutta keväällä 2005 alkoivat tarinansäikeet punoutua pääni sisällä voimakkaammin kuin koskaan. Kultarinta teki tuloaan. Langat olivat vielä sekaisin, mutta vyyhtien keskellä seistä jökötti jo pieni tyttö, Malla. Hän oli sinnikäs, pelottavan sinnikäs, ja kummallisen tuttu. Vieläkään minusta ei tunnu siltä, että keksin hänet. Hän ilmestyi. Alusta asti tiesin, mihin hän pystyisi ja millaisia hänen vastuksensa olisivat, mitä hänelle tapahtuisi.

Tarinan alussa Malla oli kuitenkin kovin nuori. Tarvitsin hänelle huoltajan. Silloin kurkisti aivojen hämäristä jo unohtamani kartanonpoika. Hänestä oli tullut mies, joka oli yhä epävarma mutta hädän hetkellä rohkeampi kuin kukaan. Hän vajosi helposti murheeseen mutta tavoitti hetkittäin myös poikkeuksellisen onnen. Arvelin, että joidenkin mielestä mies olisi yhtä kaikki saamaton pelkuri, mutta minä olin oppinut ymmärtämään häntä.

Hänestä tuli Erik, Mallan isä, ja miellyin häneen sivu sivulta enemmän.

Sijoitin Kultarinnan 1900-luvun alkuvuosikymmeniin, ajanjaksoon, joka minua oli kiinnostanut jo kauan. Fennomania, maailmansota, sisällissota, itsenäistyminen ja Lapuan liike muodostaisivat juonen kehyksen. Sen sisäpuolella paneutuisin historian katvealueisiin, erityisesti luonnonsuojelun ja rauhanaatteen varhaisvaiheisiin Suomessa.

Kultarinta sai päähenkilöt, jotka ovat aikansa "outoja lintuja": luonnontutkija Erik Stenfors, työväenaktivisti Lidia, metsänkulkija Malla, aseistakieltäytyjä Joel Huotarinen. Heidän kauttaan etsin vastausta kysymykseen, joka on edelleen ajankohtainen: miten yhteiskunnan mullistusten (menneiden tai nykyisten) keskellä tasapainoilee ihminen, joka tahtoisi elää rauhassa, vailla väkivaltaa? Kultarinta kertoo toisinajattelijoista, heidän äänekkäistä ja hiljaisista selviytymiskeinoistaan – ja metsän avarasta sylistä, josta olemme lähtöisin.

Biologian lisäksi minua kiehtoo kansanperinne. Kun suunnittelin romaanin tapahtumia, yhtenä johtotähtenä oli pohjoisten kansojen ikivanha karhumytologia. Kirjassa seurataan paitsi ihmisten, myös karhun elämäntaivalta. Karhu on läsnä sekä konkreettisena villieläimenä että myyttisenä olentona, metsän symbolina.

Kirjoitin Kultarintaa seitsemän vuotta. Kirjan julkaisemisen jälkeen olen saanut ilahtua lukuisia kertoja. Hyvin erilaiset ihmiset ovat kertoneet samaistuneensa päähenkilöideni mielenliikkeisiin ja elämään. Hyvin erilaiset ihmiset ovat kertoneet, miten paljon metsät heille merkitsevät.

Kultarinta on tehnyt minusta toiveikkaamman. Paljon enemmän kuin luulin on olemassa ihmisiä, jotka saavat voimaa tuulen huminasta korkeissa kuusissa, askelista sammaleisilla lammenrannoilla ja louhimattomilla kallioilla, rauhan unelmasta epäsovun maailmassa.

Ohjaaja Hanna Ojala otti minuun yhteyttä ensimmäisen kerran toukokuussa 2015. Syyskuussa sain tiedon, että hänen suunnitelmansa oli toteutumassa: Kultarinta nousisi lavalle Kokkolan kaupunginteatterissa. Ensi-ilta olisi jo puolen vuoden kuluttua, joten tapasimme pian ja ruodimme tarinaa.

Kirjassa on 644 sivua ja juoneen vaikuttavia henkilöitä liki 50. Kaikki sivupolut, tunnelmat ja henkilöt eivät mahtuisi näytelmään. Mietimme, mitä voisi karsia pois ja keitä henkilöhahmoja olisi mahdollista yhdistää. Ideoinnin jälkeen Hanna ryhtyi kirjoittamaan käsikirjoitusta. Minä pähkäilin ja kuulostelin tuntemuksiani. Pelottiko minua päästää Kultarinta pyörteisiin? Millainen siitä tulisi?

En ole laajasti perehtynyt näyttämötaiteeseen, mutta ymmärrän, että näytelmä kertoo oman tarinansa, kirja omansa. Kokkolan Kultarinta-näytelmä on uutettu romaanistani, mutta samalla kyseessä on uusi ja itsenäinen teos.

Satojen sivujen mittaisessa romaanissa tapahtumia ja motiiveja sekä henkilöiden mielenliikkeitä ja luonteenpiirteitä voi kätkeä riviväleihin, joista lukija niitä vähitellen löytää. Muutaman tunnin pituisessa teatteriesityksessä periaatteet ovat väistämättä hieman erilaiset. Kultarinta-näytelmässä esimerkiksi poliittiset jännitteet nousevat esiin selkeämmin kuin romaanissa, jossa tietoisesti korostin ajatonta historiaa, kuten ihmisen ja luonnon suhdetta. Näytelmässä henkilöt ajattelevat ja toimivat välillä kärjekkäämmin kuin kirjassa, jossa heidän luonteensa ulottuvuuksilla on enemmän aikaa tulla ilmi.

Erilaisia muutoksia on siis tehty, mutta näytelmän käsikirjoituksen suuri linja noudattelee kirjan tapahtumia, Hannan käsialalla kirjoitettuna.

Kymmenen vuotta olen kantanut sydämessäni Erikiä, Mallaa, Lidiaa, Joelia ja muita – ihmisiä, joita ei ole, vaikka usein miellän heidät tuttavikseni. Kirjailijan näkökulmasta Kultarinta-näytelmän suurin ihme onkin se, että näen henkilöhahmoni ensimmäistä kertaa kasvoista kasvoihin. He ovat erinäköisiä kuin ajattelin, mutta silti tunnistin heidät heti.

Esikoisromaanini julkaisemisesta on kulunut kaksi vuotta. Näytelmän valmistumista seuratessani olen vähitellen katkonut köysiä itseni ja kirjoittamani kertomuksen välillä. Olen osani tehnyt, lentäköön Kultarinta nyt vapain siivin. Kun istun teatterin katsomoon, istun sinne kuin kuka tahansa: nähdäkseni tarinan syntyvän, astuakseni uuteen maailmaan.

Anni Kytömäki

3.2.2016

Kultarinta-romaanini näyttämösovitus on ollut kolmella teatterinlavalla, viimeksi Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä syksyllä 2020. Ensi-ilta oli 7. lokakuuta. Näytelmän ohjasi Heidi Räsänen, sovitus oli Ari-Pekka Lahden.

Kevätkaudella 2018 Kultarinta-näytelmää esitettiin Porissa: ensi-ilta oli Porin teatterin päänäyttämöllä 17. tammikuuta. Porin Kultarinnan ohjasi Maiju Sallas.

Ensimmäinen näytelmäksi punottu Kultarinta nähtiin kevätkaudella 2016 Kokkolan kaupunginteatterin päänäyttämöllä. Kirjoitin näytelmän ohjelmalehtiseen Kultarinnan taipaletta käsittelevän Kirjailijan sana -tekstin, joka on kokonaisuudessaan tässä. Kokkolan Kultarinnan käsikirjoitti ja ohjasi Hanna Ojala.

Esikoisromaanini Kultarinta ilmestyi helmikuussa 2014 (Gummerus). Kultarinta päätyi Finlandia-palkintoehdokkaaksi 2014. Teos voitti Kaarlen palkinnon 2015, kirjabloggareiden Blogistanian Finlandia-palkinnon 2014, Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon 2015 sekä Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Kultarinta on historiallinen romaani 1900-1930-luvun Suomesta. Minua kiinnostavat historian katvealueet, joten Kultarintakin kirjoitettu toisinajattelijoiden näkökulmasta. Päähenkilöt ovat aikansa "outoja lintuja": luonnontutkija Erik Stenfors, työväenaktivisti Lidia, metsänkulkija Malla sekä aseistakieltäytyjä Joel Huotarinen. 

Kultarinnassa eletään läpi Suomen lähihistorian yleisesti tunnettujen vaiheiden - fennomanian, ensimmäisen maailmansodan, itsenäistymisen, sisällissodan, kieltolain, lapuanliikkeen. Tärkein kysymys kuitenkin on, miten yhteiskunnallisten myllerrysten keskellä selviää rauhaa rakastava ihminen: ihminen, joka ymmärtää luontoa ja tietää, että luonnon ikuisuutta vasten inhimillisen elämän suuretkin käänteet ovat ohimeneviä ilmiöitä.

Kultarinta kertoo ihmisestä luonnon osana, syvästä metsästä ja niistä harvoista, jotka näkevät, mitä nousevan teollisuuden ja kaupungistumisen myötä ollaan menettämässä.

Ihmiselämän lisäksi Kultarinnassa seurataan karhun elämäntaivalta. Karhu on kirjassa läsnä sekä konkreettisena metsäneläimenä että myyttisenä olentona, metsän symbolina. Karhun ja sen pennun tarina kietoutuu romaanin ihmiskohtaloihin. Pohjoisten kansojen ikivanhan uskomuksen mukaan ihmiset ja karhut ovat hyvin läheistä sukua toisilleen. Karhuun liittyvän kansanperinteen kautta Kultarinnan juoni alkoi mielessäni muotoutuakin.

Kultarinnasta kerrotaan enemmän mm. kirjablogeissa, arvioissa ja haastatteluissa, joita veljeni Pekka on ystävällisesti linkittänyt omalle blogisivulleen. Sivuiltani löytyy tietoa myös siitä, miten Kultarinta syntyi.